Yököt liikkuvat öisin

Kuten olen jo moneen kertaan täällä itseäni toistanut; rakastan työtäni. Siinä on kuitenkin puolia, jotka eivät ole mitään herkkua minulle. Minulla on siis viha-rakkaussuhde yövuoroihin. Ja jostain kumman syystä vanhemmat taas rakastavat lähteä lastensa kanssa juuri yöllä ajelemaan ensiapuun ja siten tuottavat meille yököille sutinaa. Yöllä ihminen kulkee täysin puoliteholla, mutta sairasteluhan ei katsele juurikaan kelloa, joten työt on tehtävä, vaikka päätä särkeekin ja koko kroppa käskee menemään peiton alle lepuuttamaan...

Ja mehän hoidamme ympäri vuorokauden! Joten tervetuloa vaan, lapsistanne pidetään huolta. Ja siis, tämä tarina on tosi..

Yössä on se hauska puoli myös, että lääkkeiden antoon/jakoon menee kaksin-, jos ei kolminkertainen aika. Ainakin minulla. Ei se toisaalta ole mikään ihme, kun näkee pillerit kahtena ja joutuu kerta toisensa jälkeen laskemaan antibioottiannoksen, jotta antaa varmasti oikean määrän lapselle, koska matematiikan tehtävät eivät jostain syystä luonnistu niin hyvin klo kolme yöllä. En siis loukkaannu, jos joku toteaa minulle yövuorossa että nyt taitaa neidillä sytyttää pikkasen liian hitaasti. Päivällä tätä kommenttia en ota vastaan, mutta yöllä ei voisi sanoa mitään osuvammin! No, ehkä sen voi päivälläkin sanoa, mutta nätisti kiitos!

Eli tänä yönä kun nukut, voit muistella meitä iloisia hoitsuja, jotka painamme pitkin sairaalamme käytäviä ja hoidamme pikkupotilaita. Aina valmiina! Väsähtänyt hymy huulilla. Antaen lääkettä, rauhoitellen itkevää, kantaen sylissämme pikkuisia itkeviä vauvoja tai isompiakin, mitaten kuumetta, siivoten oksennuksia, huolehtien, ettei kipu käy ylivoimaiseksi; tehden työtä jolla on tarkoitus. Ja ai niin, pienellä palkalla. Pitää aina muistaa se sanoa, kun kaikki siitä jankuttaa. Vaikkakin lapsen hymy on jo sinänsä aivan valloittavan ihana palkka, mutta sillä ei kävellä kauppaan ostamaan maitoa kaappiin. En ole kokeillut, mutta luulisin että se ei toimi.

Haluan lisätä vielä, että tätä työtä tehdään huumorilla. Vaikkakaan lapsen sairaus ei ole naurun asia, niin päivämme naurusta täyttyvät. Välillä ei voi kuin ihailla sitä ammattitaitoa, jonka kollegani omaavat. Kaikki tekevät virheitä, se tiedetään. Tiedän kuitenkin sen, että yritämme parhaamme. Suremme yhdessä perheiden kanssa kurjia kohtaloita ja teemme parhaamme, että seuraava aamu olisi parempi. Siihen emme pysty vaikuttamaan nouseeko aurinko vai ei. Emmekä päätä siitä kenen liekki sammuu ja kenen jää palamaan. Teemme vain työtämme, mutta suurella sydämellä. Oli sitten yö tai päivä.