Minä olin ihme?

Joskus kauan sitten oli aika, kun me kaikki olimme pieniä ihmeitä. Kaikki ihastelivat ja huokailivat onnesta, kun olimme tulleet juuri heidän maailmaansa ilostuttamaan. Meihin sai kohdistaa ja antaa kaiken sen rakkauden, jota pieni sydän kaikkein eniten sillä hetkellä tarvitsikin. Harvahan sitä voi olla pienelle ihmeelliselle elämänalulle vihainen. Viaton kun pieni ihminen on, sanotaan. Ihmeellinen! Täydellinen! Ainutlaatuinen! Vauvoista ei voi sanoa mitään muuta, koska hehän ovat pieniä täydellisiä ihmeitä.

Nyt ollaan eletty tässä maailmassa jo yli 20-vuotta. Kuinka ihmeellinen olen nyt? Olenko täydellinen, ainutlaatuinen, ihmeellinen? En ainakaan viaton?! Kuinka moni huokailee katsellessaan minua ja toistaa sanaa ihme? Itse sitä katsoo peiliin ja usein tulee sanottua sanoja, mitkä ovat kaikkea muuta kuin ihmeellisiä. Varsinkin silloin kun silmäpussit roikkuvat alaleuan kohdalla ja hiusten mattaväri on sävyä maantie, niin että jos menisin maahan makaamaan niin ihmeteltäisiin kuka tuo päätön tyyppi on. Mutta välillä tulee kyllä sana ihmekin mieleen. Varsinkin silloin, kun sovittaa siellä HM:ssa niitä oman koon housuja, eikä ne mene nilkoista ylöspäin. Tai kun on laihduttanut viimeisen puoli vuotta ja on saanut 5 kiloa lisää. Silloin katsoo itseään peilistä ja ei voi muuta sanoa kuin että on se ihme nainen!

Mutta nyt kun oikeasti alkaa miettiä, niin milloin me lakkaamme olemasta ihmeitä. Lapsistakin sanotaan että on ne ihania silloin kun ne nukkuu ja on hiljaa. Mitä?? Emmekö haluakaan koko pakkausta? Viimeistään siinä vaiheessa menee hermot, kun alkaa oma tahto näkyä. Mikään ei ota niin paljon pannuun kuin se, että lapsi ilmaisee omaa tahtoaan. Siinä meni siis se ihme. Ollakseen ihmeellinen, ei siis saa olla ärsyttävä, puhua, omata mielipiteitä, väittää vastaan ym...Pitäisi vaan nukkua..

Voisin tässä tehdä kokeen. Eli jos minua ei muutamaan viikkoon näy, niin testailen vain tuleeko minusta ihmeellinen sitten, jos päätänkin jäädä huomenna sänkyyn ja vain nukkua. Olisinko sitten taas ihana ja Jumalan ihme, kun olen hiljaa ja nukun, aivan kuin se suloinen prinsessa Ruusunen?

Ei, kyllä minusta varmaankin tulisi sitten kaikkien suussa tyhmä. Eihän nyt tuon ikäisen sovi kaikkea päivää sängyssä maata! Mitä siis tulee tehdä, että olisi isompana lapsena, nuorena, aikuisena ja vanhana vielä sellainen ihme, miksi meidät luotiin? Minulla on ehdotus! Saisinko olla juuri vain tällainen tavallinen Janika. En haluaisi olla mitään muuta. Vain minä.

Ps. 139:14

Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä. Ihmeellisiä ovat sinun tekosi, minä tiedän sen.