Oikeasti en saakaan olla sitä mitä olen

Jokaisella on oikeus olla oma itsensä. Minulla saa olla omat mielipiteeni. Saan päästää suustani mitä haluan. Ja se joka ajattelee toisin saa myös sanoa oman mielipiteensä. Näin me sitten rauhallisesti toteamme, että on se hieno asia se sananvapaus. On se hienoa syntyä vapaaseen maahan, jossa kaikki saa olla juuri sitä mitä ovat. Hienoa, kun tuo toinen on ajatellut asioita ja kertoo mielipiteensä kaikkia muita kunnioittaen. Kukaan ei loukkaannu ja kaikkia kunnioitetaan. Ja kukaanhan ei koskaan ikinä milloinkaan mene henkilökohtaisuuksiin. Suvaitsevaisuus kunniaan! Uskooko kukaan enää tähän soopaan oikeasti? Enhän minä oikeasti saa olla minä! Minun tulee ajatella niin kuin valtaväestö ajattelee. Ja jos kehtaan olla eri mieltä, niin minut varmasti kuvainnollisesti kivitetään. Tai vähintään aloitetaan rikostutkinta.

Nykyään on tärkeää löytää itsensä ja puhutaan vahvan itsetunnon saavuttamisesta. Ongelmia työstetään paljon ja mm. kysymyksiin kuka minä olen, mitä haluan elämältäni/parisuhteeltani, mihin olen menossa, mistä olen tulossa, etsitään vastauksia. On suuri halu löytää itsensä ja sallia itselle olla juuri se kuka on. Tällöinhän pitäisi mennä siihen suuntaan, että sallii myös toiselle sen, että hän saa olla sitä mitä on. Ei se kuitenkaan taida mennä niin. Maailma on itsekeskeisempi kuin koskaan. Välillä tuntuu, että kaiken itsensäetsimisen ohella on unohdettu lähimmäinen täysin. Onko sen sivutuotteena, että sallitaan kaikkien olla juuri sitä mitä he ovat, tullut kova huuto omista oikeuksista ja tarve viimeiseen asti pitää niistä kiinni? Niin lujaa, että jos joku tulee tielleni, niin varmasti jyrään päältä. Jyrään niin kovaa, että tietää tulleensa jyrätyksi.

Olen huomannut, että ihmisen on todella vaikea hyväksyä eri mielipiteitä ja erilaisuutta. Olemmekohan kuitenkaan niin hyviä silloin, jos nousemme jonkun asian puolesta barrikadeille ja samalla haukumme vastustajat maahan. Onko sananvapaus oikeasti lyömäase? Onko se niiden oikeus, jotka huutavat kovimmin? Entä jos minulla on eriävä mielipide? Ehkä se on sitä, että tässä maailmassa harvaa asiaa saa eteenpäin tai läpi sillä, että on ystävällinen ja kohtelias. Pitää HUUTAA ja nousta barrikadeille. Pitää taistella mielipiteensä eteen ja kaataa matkalla ne, jotka ajattelevat erilailla.

En minä oikeasti saa olla eri mieltä. Esimerkiksi mielestäni on surullista, että rakkaan kotimaani itsetunto on täysin menetetty. Suomalainen ei saa enää olla ylpeä suomalaisuudestaan. Suomen historialla ja kulttuurilla ei ole enää väliä. Koska emmehän saa muilta kieltää harjoittamasta omaansa. Ja täten muutamme oman kulttuurimme! Miksi suomalaiset eivät saa olla ylpeitä siitä keitä he ovat? Omasta maastaan. Siitä, että meillä on omat tavat emmekä halua niitä muuttaa vain siksi, että joku ulkopuolelta käskee niin ja meidät leimataan suvaitsemattomiksi. Entä Suomen itsetunto? Miksi Suomi ei saa enää olla Suomi?

Minusta tämä näytää siltä, että emme me todella saa ajatella valtavirrasta poikkeavasti. Ei minulla ole oikeutta olla minä. Eihän Suomellakaan ole enää oikeutta olla Suomi. Koko ajan pyritään muuttamaan sitä, mitä tämä maa on joskus ollut. Niin kuin kaikki tietää sen, tämän päivän suvaitsevainen ihminen on kaikkea muuta kuin suvaitsevainen. Suvaitsemattomampia ihmisiä tuskin muualta löytää kuin ne, jotka huutavat kovimmin. Koska jos olen eri mieltä kuin he, niin he kyllä antavat minun kuulla kunniani. 

Raamatussa on viisaus: hiljainen ja nöyrä perii maan. Toisen kunnioittaminen ja nöyrä asenne taitaa sittenkin olla kaiken a ja o. Mielestäni meidän tulisi kunnioittaa itseämme ja toista. Meidän tulisi kunnioittaa sitä, mitä Suomi on ollut ja ylläpitää omaa kulttuuri-identiteettiämme. Suomalaisuus. Miksi meidän pitäisi muuttua sellaiseksi mitä emme ole. Eihän yksilönkään pitäisi joutua muuttamaan omaa itseään, niin miksi kokonaisen kansan ja maan? Ei se, että kunnioittaa toista, tarkoita sitä, että kaikki mitä toinen tekee tai sanoo, on hyväksyttävää. Tai että meidän pitäisi kaikki tapamme ja tottumuksemme muuttaa ja antaa muista maista tulleiden ihmisten muokata perinteitämme, ja vain suvaitsevaisuuden nimissä. Jos meillä ei ole oikeutta muokata heitä, niin mikä oikeus heillä on muuttaa meitä?

Itse haluan pyrkiä siihen, että kunnioitan kaikkia ihmisiä. En todellakaan siinä aina onnistu. Ei minulla ole kuitenkaan tarvetta lähteä johonkin toiseen maahan ja käskeä heitä muuttamaan tapansa, koska minulle ei sovi se, miten he toimivat. Tietysti asia erikseen on esim. uskonnon nimissä tehtävät murhat ym. Joskus on hyvä erottaa, mikä on oikeasti väärin. Kysymys kuuluukin, että mikä suomalaisuudessa loukkaa niin paljon toisesta maasta tulevaa, että meidän pitää poistaa asioita omasta kulttuuristamme ja muuttaa perinteitämme. Ei minun tarvitse välttämättä muuttua täysin ja hyväksyä kaikki eriävät mielipiteet ollakseni kunnioittava. Tosiasiassa ihminen on aina sodassa lähimmäistään vastaan. Meidän on hirveän vaikea hyväksyä erilaisuutta. Ja jokainen tietää sen, että vaikka luulisi olevansa kuinka suvaitsevainen tahansa, niin harva kuitenkaan suvaitsee sitä, että toisella on oikeus eriävään mielipiteeseen, jos se loukkaa omaani. Ainakin itselläni se tuottaa hankaluuksia. 

Minä en ole suvaitseva, tiedän sen. En millään pysty suvaitsemaan kaikkia asioita, joita tänä päivänä ajetaan läpi ja sallitaan. En millään haluaisi, että rakasta kotimaatani muutetaan ja minuakin pakotetaan ajattelemaan niin kuin itseään suvaitsevaisiksi kutsuvat ajattelevat. Enkä siihen edes suostu. Mutta toisen ihmisen haukkuminen ja alaspainaminen oman mielipiteensä vuoksi. Onko se oikeasti tarpeellista? Voiko olla rakentavasti erimieltä? Koska olen perusluonteeltani hyvinkin negatiivinen, niin minusta tuntuu, että maailmassa ei koskaan ole helppoa olla eri mieltä. Sitä päivää ei ole ollut ja tuskin tulee. Ja opimmekohan oikeasti kunnioittamaan toista ja toisen mielipidettä? Tuskin. Eli mitä tästä opimme? Oli mitä mieltä tahansa, niin vanhan viisauden mukaan, kun toiselle kumartaa, niin toiselle pyllistää. Opettele siinä nyt sitten olemaan.