Kertakäyttökamaa

Lomalla on aikaa ajatella ja hups, olen joskus kirjoittanut blogiakin! Aina kaikki jää kesken..

Jotain on muuttunut näinä muutaman viimeisenä vuotena. Aika paljonkin itse asiassa. Sekä itsessä että ympäristössä. Tänään kuitenkin aloin miettiä, että mitä yksinäisyyden luja koura saa aikaan ihmisessä. Nauttiiko joku todella yksin olosta. Ja puhun sellaisesta yksinolosta, jolloin koko elämä ollaan yksin ja vanhempana vieressä ei ole sitä toista kaveria, jonka kiikkustuoli hakkaa lattiaan samaa tahtia kuin oma.

Paljon olen nykyään nähnyt ja kuullut sitä, että maailma on hyvin itsekeskeinen. Vanha viisaus kuitenkin sanoo, että ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Mikä sitten saa ihmisen ajamaan omaa etuaan ja tallaamaan muut alleen? Kun kuitenkin on niin paha olla yksin. Silti on vaikeaa ottaa toista huomioon.

Pohdin sitä, että toiset ihmiset sanovat ihmisen olevan moniavioinen. .Että ihmistä ei ole luotu vain yhtä ihmistä varten. Ja samalla nämä ihmiset ovat valmiita "hankkimaan" lapsia. Kertooko se kuitenkin ihmisen syvimmästä tarpeesta olla jollekin se läheisin ja tärkein. Onko ihminen kaikessa sallivuudessaan mennyt niin sekaisin, että ei enää itsekään tiedä, että on puhunut itsensä pussiin?

Jos kerran ihminen on moniavioinen, niin eikö myös ole ihan ok, että lapsia heitellään perheistä toiseen? No ei tietenkään! saattaa joku huudahtaa. Sehän tuhoaisi sen lapsen. Ja silti meidän aikuisten ihmissuhteet ovat monessa suhteessa kertakäyttökamaa. Jos jokin ei miellytä tai vaatii liikaa työtä tai jopa satuttaa, ollaan valmiita heittämään se pois. Tai mikä kauheampaa, jos se jokin on jo ajanut asiansa ja sitä ei enää tarvita.

Välillä ihmettelen, että mihin ne lapsuuden tarpeet häviävät silloin kun tullaan aikuisuuteen. Lapsi tarvitsee vanhempiensa läsnäoloa, hellyyttä, rajoja ja rakkautta. Ja myös sitä, että häntä kunnioitetaan ihmisenä ja että häneen sitoudutaan. Kurjaahan se on, että aina kun tulee kiukkupuuska, niin uhataan jättää ensimmäiselle vastaantulevalle tädille tai sedälle tämä kiukuttelija tai jos oikeasti se toteutettaisiin, että kun toinen on astunut tietyn rajan yli, niin hänet annetaan pois tai jätetään. Miksi kaikki tämä on sallittua ja oikein aikuisuudessa? Jos se satuttaa lapsena, eikö se yhtälailla satuta aikuisena?

Mihin ihminen muuttuisi tarpeineen? Onko lapsi kokonaisuutena erilainen kuin aikuinen? En usko siihen yhtään. Uskon että ihminen syvimmillään kaipaa taattua laatua. Sellaista ihmistä rinnalle joka ei jätä eikä petä. Jonka kanssa kuljetaan eteenpäin tuli eteen läheisen kuolema, suuria pettymyksiä, sairaus tms. Tämä ideana on niin kauhistuttava, että on helpompi naamioitua sellaisen mielipiteen taakse, että ihminen ei ole tarkoitettu yhteen pysyvään suhteeseen. Ja viittaan tällä avioliittoon.

Palatakseni vielä edeltävään esimerkkiin. Miksi sellainen ihminen, joka on sitä mieltä, että ei halua eikä ole tarkoitettu ihmisen sitoutuvan yhteen ihmiseen elämänsä aikana, haluaa lapsen? Hinnalla millä hyvänsä. Keinohedelmöityksen, vuokrakohdun, "ups, ehkäisy unohtui" ym. keinon kautta. Uskon, että alitajuisesti tällainen ihminen hakee rinnalleen toista, jolle olla se tärkein, se ainoa. Mitä kätkee sisälleen lause: "haluan tulla äidiksi, oli minulla mies tai ei"? Uskon että se kätkee suuren kaipuun. Kaipuun olla jollekin se ainoa. Uskon, että syvimmillään tällainen teko on äärimmäisen itsekäs. Ja mitä tällä tarkoitan? Tarkoitan sitä, että lapsi hankitaan vain ja ainoastaan sitä varten, että pelko siitä, että on koko loppuelämänsä yksin, toteutuu.

Nykypäivänä sitä pidetään rohkeana tekona. Vain rohkea nainen tai mies hankkii lapsen ilman puolisoa. Mitä varten? Itseään varten. Koska, ihmisen ei ole hyvä olla yksin. Pieni lapsi on täysin riippuvainen vanhemmastaan. Sitä pohtii kuitenkin, että olisiko sittenkin hyvä ensin tehdä kaikkensa, että saisi terveen suhteen vastakkaiseen sukupuoleen. Uskon että se on niin tarkoitettu. Ja heidän oli alunperin tarkoitus saada lapsi yhdessä. Miehen ja naisen. Onko lapsi hyvä korvike sille, että itse ole yksin mahdollisesti koko loppuelämäni, koska en löydä sopivaa kumppania? Näin voisi pohtia.

Uskon tietysti myös siihen, että lapsen voi ottaa myös epäitsekkäästä syystä, kuten adoptoida. Tarjota lapselle turvallinenja hyvä elämä.

Kuitenkin pohdin sitä tässä eniten, että olisiko meidän hyvä palata alkulähteille. Mies ja nainen. Täydentämässä toisiaan. Poistamassa yksinäisyyden toistensa elämästä. Ja kyllä, joillekin riittävät pelkät ystävät. Hyvä näin. Mutta mielestäni tämän yhteiskunnan kertakäyttömeininki on niin väärin. Otetaan, heitetään pois, otetaan, pidetään vähän aikaa ja taas heitetään pois. Uskon että todellinen sitoutuminen voi olla vastaus siihen kipuun kun yhdessäkin voi olla yksin. Korvikkeet tuskin helpottavat. En ole tuomitsemassa ketään, joka yksin kasvattaa lastaan. Vaan aloin miettiä, että olisiko kuitenkin niin, että halua on siihen, että jokaisella on ihminen tai ihmisiä rinnalla, jotka tuntevat paremmin kuin kukaan toinen ja joista ei toivon mukaan koskaan tarvitse luopua. Ei pettämistä, hylkäämistä ja jättämistä. Voisiko sydämen syvin kaipuu olla jollekin se kaikkein rakkain. Ja kaikki tämä korvikekäyttäytyminen ja kertakäyttökulttuuri on vain osoittamassa sitä, että jossain on menty ehkä pieleen.