Kotona suurin ärsytys oli jo hälvennyt, koska minulla oli hyvät keinot purkaa suuttumustani. En tiedä voiko tätä suositella, mutta kai tämä jollain tasolla toimii, koska minä sitä tein. Eli yleensä joka reissun jälkeen heitin sukset ja sauvat metsään, sitten rämmin hakemaan ne sieltä, jonka jälkeen hakkasin niillä puita ja vielä lisäksi huusin suksilleni. Sukset olivat myös täynnä kolhuja sen vuoksi, koska hakkasin niitä aina sauvojeni rautapiikeillä. Ne olivat täysin lommoiset. Haluaisin muistaa sen, mitä vastasin isälleni, kun hän kysyi mitä suksille oli tapahtunut! Näin tapahtui melkein joka reissulla, kun hiihdimme koulun liikuntatunneilla. Varsinkin viimeinen mäki oli aina niin paha, että aina heitin ne kuuluisat "lärvit" siinä mäen alla.
Kodinkoneista imuri oli se laite, mikä myöskin sai kokea kuoressaan turhautumiseni. Minua niin ärsytti se, että imuri jäi milloin tuolin jalkaan kiinni, milloin se oli kätkössä jossain sohvan ja seinän välissä. Yleensä potkin ja hakkasin sitä suuttimella. Ja vielä voisin kertoa rakkaasta pianoharrastuksestani. Muistan aina sen, kun asuimme 5-kerroksisen kerrostalon ylimmässä kerroksessa ja meillä oli tavallinen kaikupohjallinen piano. Tällainen piano kuuluu koko kerrostalossa kun sitä soittaa, varsinkin kun kiviseinät johtavat ääntä erittäin hyvin. Sain kerran oikein iloiset kehut, olikohan se nyt toisen kerroksen mummolta. Hän oli iloinen siitä että aina soitan niin kauniisti ja kehoitti jatkamaan. Mummo oli ehkä hyvinkin suuri expressionistisen musiikin fani. Jaa miksi, no siksi, että minulla meni aina täysin hermot kun soitin soittoläksyjäni. Ja suurimman osan vain hakkasin pianoa nyrkeilläni!
Ja nämä tarinat ovat tosia. Isä sanoikin minulle usein kun olin pieni, että Janika kiihtyy nopeampaa kuin Ferrari. Ja siinä tilanteessa ei ole mitään pahempaa kuin että joku sanoo, että laske hitaasti kymmeneen, hengitä syvään ja rauhallisesti. Eli take it easy buddy! Silloin vasta menikin hermot. Eli sellainen perusluonne sitten tällä tytsyllä. Onneksi se on pikku hiljaa hioutunut ja en enää hakkaa kaikkea mikä eteen tulee.
Luonne on mielenkiintoinen. Se on, ja sitä ei voi toiseksi muuttaa. Mutta sitä voi hioa siten, että heikkoudet voi kääntää vahvuuksiksi. Ehkä minulla avainasemassa on ollut se, että olen oppinut ilmaisemaan tunteitani. Pienenä niitä ei saanut ilmaista. Opin itkemäänkin vasta n. 18-vuotiaana, koska tunteita ei sopinut näyttää. Olin siis pippurinen, vihainen lapsi. Vieläkin kun jotain ikävää sattuu, niin vihan liekki leimahtaa todella äkkiä, mutta sen pystyy jo tukahduttamaan ja ehtii ajattelemaan miten olisi parasta toimia. (Olenkin ihmetellyt miten näin nuorella voi olla jo niin ryppyinen otsa, mutta se on ehkä juurikin siksi, että minulla on aina ollut tuima katse, koska aina olen ollut niin vihainen!).
Elämäntehtäväni ei siis ole enää nujertaa muita ihmisiä täysin. Kun on kosketuksissa omien tunteittensa kanssa ja tajuaa että on oikeus tuntea erilaisia tunteita, on helpompi antaa muidenkin tuntea. Tätä tarvitsen erittäin paljon työssäni. Asiakas saattaa räjähtää yhtäkkiä ennaltailmoittamatta.
Viimeksi tänään silmille hypittiin linjoja pitkin puhelimessa. Tietysti sanon tiukasti takaisin, mutta en silti ala tiuskia tai puhua ala-arvoisesti. Mielestäni, vaikka olenkin tiukka luonne, ei minun tarvitse sitä ominaisuutta täysin hyllyttää. Tiukkuus on monessa määrin hyvää, mutta toisen loukkaaminen ei ollenkaan. Ja sitä nykyään pelkään yli kaiken. Tiedän että tyylilläni loukataan montaa ihmistä helposti, koska vahvan ihmisen yli ei jyrätä. Ehkä lasten kanssa työskentely on tehnyt minusta pehmeämpää. Luonteeni suurimpia haasteita on ollut siis tulla pehmeämmäksi, mutta pysyä lujasti omana itsenäni. Voimme siis muuttua, mutta ei kannata menettää sitä mitä todella on.
Nykyään puran vihastumiseni liikuntaan ja kerron asioitani myös ystävilleni. Voisin kertoa vielä vaikka kuinka monta tarinaa, joissa päreet ovat palaneet parissa sekunnissa, mutta niistä ehkä sitten myöhemmin. On siis hyvä ottaa selvää omasta luonteestaan. Heikkoja luonteenpiirteitään ei kannata missään nimessä kieltää, vaan kannattaa muokata ne vahvuuksikseen. Minunkin jyrämainen asenteeni on saanut minut läpi monen harmaan kiven ja tulee jatkossakin saamaan. Kunhan niiden kivien tilalla ei vain ole ihmisiä niin kaikki sujuu hienosti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti